Rogel-sukuseura Ry
Vieraskirja -> Saarivirta sukupuu


Ss
13.04.2023, 18:41
Hei, käsittääkseni Saarivirta on suojattu sukunimi. Olisin tiedustellut, että onko mahdollista, että kuulun isoisäni Sakari Salomon Saarivirran 1913-1998 kautta tänne Rogelin sukupuuhun? Voisinko saada jostain lisätietoja? T. Sampo Saarivirta
Saarivirta
23.04.2023, 13:21
En löytänyt Sinua Rogelin Saarivirroista. Katso allaolevasta vastaus sukunimen suojaukseen. Kukahan on esivanhempasi ja mikä oli sukunimi ennen Saarivirtaa. Tarvitsen etunimiä ja syntymäaikoja, jotta voisin Sinua auttaa. Suojatut sukunimet Kysymys Sukunimemme on aikoinaan suojattu. Voiko joku suvun ulkopuolelta silti ottaa nimen itselleen? Vastaus Sukunimen suojaamisella estetään se, että joku suvun ulkopuolinen ottaisi nimen käyttöönsä. Vuonna 1986 voimaan tulleessa sukunimilaissa suojattiin kaikki väestörekisteriin merkityt, käytössä olevat sukunimet. Myös uusimmassa, vuoden 2019 etu- ja sukunimilaissa sukunimien suoja on säilytetty. Erillistä sukunimen suojaamista ei siis enää tarvita. Käytössä olevan sukunimen saa kuitenkin ottaa itselleen, jos nimi on kuulunut omalle esivanhemmalle nimen ottaja mukaan lukien viiden polven sisällä (eli nimi on voinut kuulua vielä isoisoisovanhemmalle). Eli, ei enää ole ns. suojattuja sukunimiä. T. Ansa Huhtala

Vastaa